maija_m

Mun elämä on ollut pari vuotta aika kurjaa. Nyt on erityisen kurjaa. Ainoa hyvä asia on näinä vuosina ollut miekkonen, muuten olisin joko 200-kiloinen lohtusyönyt sotanorsu, tahi ranteet auki. Nojoo. Eiköhän se tästä vielä iloksi muutu! Muiltakin osin. Jonain vuonna :) Selittelen tässä.

Seuraava sisältö ei sovi herkille (eikä kaijakoolle)! Niinkuin keltaisissa lehdissä: "Mieheltä räjähti pää, katso video, EI HERKILLE!" Toi oli melko suora lainaus tänä päivän lehdestä. No en todellakaan katsonut. Lusimaan joutaisi se "toimittaja" joka senkin "uutisen" on tehnyt. Tai johonkin pakkotöihin, kaivamaan vaikka ojaa, jotain oikeita töitä tuon nykyisensä sijaan. Minä en ole toimittaja, mutta silti seuraava voi loukata ja varmaan loukkaakin useimpien herkkiä tuntoja. Loukkaantuisin itsekin jos lukisin kirjoittamani.

Parempia aikoja odotellessa avaan vähän mikä mua on viime aikoina pänninyt tai pännii nyt. Ne taitavat olla pitkälti samoja asioita. Uutena se, että saan kohta lähimmäksi työtoverikseni uskovaisen poliitikon. Aijai, kyllä kelpaa.

Mutta kyllä minäkin olen kahtena päivänä syönyt rutkasti satsumia (sitrus (ym.)allergisena) ilman allergisen reaktion häivää. En näe tähän muuta selitystä, kuin että Jeesuksella on ollut näppinsä pelissä!

Kaija Koo. Ei siitä sen enempää. Luulin että se oli kuollut. Toivottavasti Kaija et lukenut tätä. Mutta jos luit, niin sori ja pliis voisitko taas vetäytyä hiljaisuuteen.

Salilla on kaksi superärsyttävää tyyppiä joiden suorituksista ärsyynnyn. Sit ärsyttää vielä oma reaktiona, mitä VITTUA SE MINULLE KUULUU MITÄ KUKAKIN SALILLA TEKEE TAI ON TEKEMÄTTÄ? Mutta en voi mitään että hampaat pureutuu yhteen, posket jännittyvät, päänsärky tulee ja otsasuoni pullistuu kun näen jommankumman sankarin. Onneksi suurin osa ihmisistä siellä on minulle täysin neutraaleja, muuten täytyisi varmaan lopettaa koko homma ja sitten ainakin lihoisin 200-kiloiseksi.

Toinen on ämmä joka ei osaa soutaa soutulaitteella. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa, revit vaan kahvasta niin että kusi lentää. Muttakun ei. Sen pitää jotenkin vetämättä kahvasta liukua siinä penkissä ihan taakse ja sitten se tekee sellaisen loppunykäisyn viimeisellä kymmenellä sentillä. Siitä kuuluu ihan tietynlainen ääni. Ja voi vittu se on typerän näköistä. Ja sitten se on vielä ihan tyrmistyneen oloinen jos siihen viereiselle soutulaitteelle uskaltaa tulla repimään. Tai venyttelee sellaisen yhden palkin luona käsiään. Ehei, se on sen hiisaaja-rouvan kassipalkki! Miten epäilyttävää, joku lavean tien kulkija, arvatenkin, tulee venyttelemään tuohon minun kassini viereen! Roisto! Irti mun kassista! Huutaisin jos kehtaisin!

Itsehän haaveilen joku päivä töytäiseväni sen kumoon siitä koneelta ja tokaisevani: ”mene pois, olet huono”. No okei, en minä noin kauniisti haaveile. Tänään olin pukuhuoneessa kun kuulin äänestä hiisajan saapuneen soutulaitteelle. Hermohan siinä meni ihan välittömästi, vaikka itse olin jo lähdössä pois salilta.

Toinen on varmanakin ihan sympaattinen keski-ikäinen mies, mutta voi veetu, eikö sille ole kukaan koskaan neuvonut miten tehdään? Tai eikö se tajua kun se katsoo kaikkia muita ihmisiä jotka on ikinä käynyt kertaakaan salilla? Mies ei vaikuta millään tavoin sairaalta tahi liikuntarajoitteiselta, niin miksi se tekee joka ikistä liikettä viiden sentin liikeradalla. Akkojen koneissa vieläpä. Se on todella silmiinpistävää. Tiedän yhden asian mitä useimmat miehet tekee noin viiden sentin liikeradalla ja sitä ei tehdä muiden nähden.

Itsehän olen ihan naurettava keeko salilla, toivottavasti kukaan ei ärsyynny minusta yhtä lailla. Se on nimittäin aika kuluttavaa. Esimerkiksi nyttemmin olen keksinyt hyvän perseliikkeen (no okei, en nyt ihan itse keksinyt) joka ei kummallisesta asennosta huolimatta ota polviin ja tuntuu siitä huolimatta handessa. Täysi kymppi, sanoisinko. Mutta näyttää tosi urpolta, eikä kukaan muu ikinä tee sitä. Sumo-mave. En uskalla edes katsoa youtubesta oikeita liikeratoja, kun sit multa menee pasmat sekaisin. Meen vaan muistikuvalla, mikä on syöpynyt jostain kymmenen vuoden takaisesta ”näin harrastat potibildinkiä” -kirjasta.

Ja sitten eräs julkaisu johon ystävällisesti sain linkin eräältä ystävälliseltä henkilöltä. Erityisesti silmiini pisti tämä kuva.

Olen niin samaa mieltä. Tästä joskus terapiassa oikein puhuttiinkin! Ei ole urbaanilegendoja nämä traumat ei! Onneksi KELA maksoi niidenkin läpikäymisestä minulle ja muille kanssatraumatisoituneille :)

Noni, tilulilu, heti tuli parempi mieli!

Joulukin tulla jollottaa!

Jossain vaiheessa pääset ehkä töihin. Töissä on paskaa. Sitten sama ruljanssi toisinpäin kotiin. Ja kotona saat lapioida monen metrin matkan ovelle. Huomaat että katollesi on kerääntynyt tuiskulunta yli metrin verran. Hoidat isännöitsijän kautta lumenpudottajat katolle. Ahkerasti ne pudottavat kaikki lumet istutustesi päälle. No mihinkä muuallekaan, eipä mihinkään. Keväällä kaivat pylvästuijasi ja hanhikkisi, ja mitä vittuja niitä nyt onkaan, lumen alta, ne ovat levinneet joka suuntaan pitkin maata. Seuraavan lämpimän kauden ajan tuijasi on tuettu
esteettisesti rautalapiolla ja nivottu takaisin muotoon rautalangalla. Kaiken muun leikkasit keväällä sentin nysäksi.

 
   Voiko mitään suloisempaa olla? Onneksi voi :)

  Vain hieman epärealistinen toivekuva. "Tuolla" voisin talveni viettää.



   







                                                                       Vähän tuiman oloinen pusuautomaatti!




Ainoa otus joka voi todella pitää talvesta ja sekin vain noin kauniina ja aurinkoisina päivinä!










Tämä lienee siitä yhdestä maailman suloisimmasta Youtube-pätkästä. Siitä oli kai leikattu lopusta se osuus missä leijona söi miehen. Tai sitten ei. Toivottavasti ei. Siis syönyt tuota miestä.












  




Jokaiseen kuvapläjäykseen voidaan liittää ainakin yksi Johnny Deppin kuva. Ihan muuten vaan.

Jos muuten harrastaisin blogailua enemmän, niin vaihtaisin Wordpressiin, tämän LiveJournalin kanssa on näemmä ihan mahdotonta asetella ja tehdä jotain järkevän näköistä.

Kesän sykähdyttävin hetki tähän mennessä on ollut Isorantahämähäkin tapaaminen rantakalliolla. Siinä sykähti melkeinpä viimeisen kerran, sen verran tykyttävä elämys oli. Miksei kukaan ole kertonut, että Suomen luonnossa elää lähes lemmikki-tarantulan kokoisia hämähäkkejä? Netti on puolillaan traumatisoituneiden kesäpäivänviettäjien omaterapiakirjoitelmia. Levitoin hetken ilmassa ennen putoamistani takaisin kalliolle. Hämis rypi paniikissa järveen. Järveen! Kuinka ikinä voin enää uida järvessä? Kokoluokkana netissä mainitaan ”oluttuopin pohja”, se on oikein hyvä määre, itse voisin käyttää myös ”kahvitassia”. Julma, julma maailma.
 

Toiseksi sykähdyttävin hetki taas se, kun kitkiessäni pihasta voikukkia sain yhden paskiaisen juurineen! Se vaan hulahti reiästään irti koko 20 senttisen juurenpötkön kauheudessaan. Niin massiivista tyydytyksen tunnetta ei ole mahdollista saada mitenkään muuten. Sex, drugs ja rokkenroll eivät pääse lähellekään. Noista vain kahta ensimmäistä olen kokeillut.
 

Mitäs muuta. Vetkuilin talvilomamatkan varaamisessa niin pitkälle, etten saanut enää varattua mitään. Kesälomamatkan kanssa täytyy olla valppaampi. Talviloma meni kotona istuessa ja peukaloita pyöritellessä. Olen ollut nyt viikon kesälomalla ja jatkan samaa kaavaa. Menen välillä muutamaksi viikoksi töihin toipumaan ja sitten aloitan ihan uudella vireellä kolmen viikon lomapätkän.
 

Tänä keväänä olen:
 

Kärsinyt ensimmäistä kertaa kunnon tissisärystä. (Menkka- ja alkuraskausajan tissisäryt eivät ole mitään tuon rinnalla, hahaha. Rinnalla.)

Käynyt ensimmäistä kertaa elämässäni mammografiassa ja rintojen UÄ:ssä.

Tavannut ensimmäistä kertaa mieslääkärin joka salaa hymyilee rinnoilleni.

Saanut huojentavan tiedon tisseistäni, mitään pahanlaatuiseen viittaavaa ei kuvauksissa löytynyt.

Miettinyt pystyikö se lekuri keskittymään todella siihen ultraukseen vai ei.

Olikohan se edes oikea lekuri.

Kai se pystyi ja kai se oli.
 

Ja

Katsonut maailman huonoimman elokuvan, elokuvateatterissa. Klovni - kyllä nolottaa. No kyllä totisesti nolotti lähteä pois katsomosta. Seuralaiseni tosin teki sen tempun jo ennen leffan puoliväliä. Fiksu mies. En pidä itseäni minään jäykistelijänä, tiukistelijana ja siveyden sipulina, mutta kyseisen leffan ”huumori” oli vaan niin paskaa, ettei ole todellista.

Eikä voi sanoa, että se oli niin paska, että se oli jo hyvä, koska tuo oli siitä asteikosta vielä 158 kertaa paskempi. Toivon että näyttelijät astuvat oikeassa elämässään joka päivä koiranpaskaan. Elokuvan tuottaja ja ohjaaja taasen saisivat kumpainenkin suistua paskatynnyriin. Jonka jälkeen ne nopeasti naulattaisiin kiinni ja lähetettäisiin ajelehtimaan kohti Niagaran putouksia. Tähän kohtaan olisi tullut muokkaamani kuva Niagaran putouksista ja kahdesta tynnyristä, mutta Imageshack ei halua OpenOfficella työstettyjä kuvia. Ei sitten. Kukaan ei menettänyt mitään.
 

No ei mulla muuta.

Paitsi että huomenna alkaa jenkeissä True Bloodin neljäs tuotantokausi! Jippiajee!

Palelee! Koetan metsästää itselleni lämmittelymatkan jonnekin. Ihan ensin täytyy muistaa ja viitsiä hommata uusi passi, tahi henkilökortti. Ettei tarvitse itkeä sitten Helsinki-Vantaalla. Vaikkakin olen kuullut sieltä maksua vastaan pikapasseja ainakin arkisin käteen työnnettävän. Kummallista touhua sekin.
 

Passi on kauhea räpyskä, missä sitäkin kuljettaa. Henkilökortti on kätevän pieni ja menee näpeästi lompakkoon, mutta sillä ei ympäri maailmaa matkustella. Tekisi mieli hioa kynsiviilalla sormenpäät ennen sormenjälkien ottamista. Ihan periaatteesta vaan. Mitähän ne sanoisi kun astelisi sisään asemalle sormenpäät verta tihkuen ja ilmoittaisi tulleensa passianomusta tekemään :o)
 

Eräs entinen työkaveri päätteli biopassin tarkoittavan biohajoavaa passia. Se ilmeisesti lahoaisi viiden vuoden voimassaoloajan kuluttua. Tänään muuten imuroin yhtä kaappia, siellä oli viime kesänä Itävallasta ostettu muovipussi päättänyt biohajota pieniksi hiutaleiksi. Oven avauksesta syntynyt pieni ilmavirta pöllytti niitä ympäri keittiötä. Oispa tympeää huomata passinsa lahonneen hiutaleiksi ja vielä ennenaikaisesti! Pitäisiköhän varmuudenvuoksi kysyä poliisisedältä tuosta, jos sillä mun työkaverilla olikin totuudensiemen ajatuksissaan.



Siinä mulla on kädessäni merisiili. Oi aurinko, oi merisiilit. Tämän yksilön tapasin Kreetan Elafonisilla. Mikä mainio paikka!
 

Eilisiltana sängyssä pätkähti läjä lapsuusmuistoja mieleen. Sitten ajattelin että niitä olisi mukava kirjoittaa ylös. Koitan jonain päivänä aloittaa jos saan inspiraation. Saattaa kyllä kriittisyys iskeä ja tuhota koko hankkeen. Ajatus niiden kirjoittamisesta tuntui varsinkin illalla niin mukavalta. Suurin osa niistä ei ole mitään kauniita muistoja, mutta viis siitä. On muutama kauniskin muisto. Tarinamuodon luominen on vaikeaa, minä en ole mikään kirjoittaja. Huomasin myös haaveilevani kielenhuollon kursseista.

Nyt kyllä viiraa.

On sellainen ”eniten vituttaa kaikki” -olo päällä. Onneksi on kaljaa. Rupeaa mieliala pehmenemään ja jo yhden tölkin jälkeen! Töissä oli typerää, enkä ehtinyt edes syödä koko päivänä kuin vanhan joulupiparin. Kotimatkalla meinasin saada turpaani junassa. Ehkäpä jonkun mielestä se olisi minulle täysin oikein, mutta itse en ole samaa mieltä.
 

VR:n huippuluokan kuljetusvälineessä, lähijunassa, istahdin sattumanvaraiseen väliin istumaan. Katsoin heti, että vastapäätä minua istui joku monen polven sukurutsan tuotos. Sottainen, vihaisen näköinen, tuijottava epäluuloinen kyylääjä, viirusilmäinen, mutta isokokoinen nuorehko mieshenkilö. Eipä siinä, mikäs siinä! En minä kenenkään sukurutsia tuomitsemaan halua ruveta.
 

Mutta siinä vaiheessa kun rutsapäällä alkaa viiraamaan oikein kunnolla ja alkukantainen aggressio rupeaa pulppuamaan ja purkautumaan muihin onnettomiin pendelöijärassukoihin, katson oikeudekseni olla jotain mieltä. Pidin kyllä aluksi suuni kiinni, kun pelkäsin tilanteen räjähtävän silmille.
 

Toisella puolella vieressäni oli kaksi naista, jotka keskustelivat työelämän epäkohdista ja huonosta johtamisesta (ai fiil juu), noin yleisesti ilman nimiä ja työpaikkaa. Ilman suurta tunteenpaloa ja paatosta.
 

Yhtäkkiä äsken kuvailemani miekkonen repäisi kuulokkeet korvistaan ja huusi:

”Mulla ei ole ollut musiikkia näissä ainakaan kymmeneen minuuttiin ja olen joutunut kuuntelemaan tuota teidän paskanjauhantaa ja nyt RIITTÄÄ!”

Oma ajatukseni (miksi vitussa ei ole ollut musiikkia? Urpo! Super-vitun-urpo!)
 

Urpo: ”Saatanan kälättävät lehmät, ketään ei kiinnosta teidän juttunne, vitun idiootit, SAATANA” -naamanvääntelyä, sormilla osoittelua. 

Urpo: ”Jos tekee mieli puhua, niin kulkisitte autolla, ettekä julkisilla!” ”Vituttaa tuollaiset vitun kälättäjä-ämmät, yöööääärrgääääyäööäääää!”

Joku nainen: ”Hei, kyllä kuule junassa saa puhua.”

Kyseiset naiset: ”Joo, niin saa puhua, sun pitäs itse kulkea omalla autolla, jos et kestä toisten ihmisten normaalia kanssakäymistä.”

”Sitä paitsi ihmisiä ei saa tuolla tavoin julkisesti solvata, mikä sinun nimesi on, tästä tulee poliisijuttu.”

Urpo: ”Hahhah, minä mitään ole solvannut, vitun idiootit, ähhähähähäh, enkä edes käynyt käsiksi! Poliisiasia, ahhahaha, käläkälä-ämmät!” ”Vitun ääliöt, jne. jne.”

Oma ajatus: (hetkenä minä hyvänsä se käy käsiksi... kappas, sillä on likaiset hampaatkin, olipa yllätys!)
 

Naiset: ”Joo kuule, ei tämä tämmöinen peli vetele.”

Urpo: ”Pännii tollaset asosiaaliset ihmiset, jotka ei yhtään tajua huomioida muita!”

Sitten Urpo katsoo minua ja viittaa minuun kädellään:

”Minä kuule ajattelen tuon KAUNIIN NEIDON henkistä hyvinvointia, kyllä sitäkin varmaan vituttaa kun joutuu teidän paskanjauhantaa kuuntelemaan!”

Oma ajatukseni: (Voi vittulan väki!) (Kauniin neidon! Uhhuh, teikä ei ole kyllä mikään mun unelmien prinssi joka pelastaisi pulasta.)

Sitten sanoin:

”Ei mua näiden naisten keskustelu haitannut pätkääkään, mutta tuo sinun meuhkaus ja vänkäys kyllä haittaa. Kannattaisi varmaan laittaa ne kuulokkeet takaisin korviin ja pistää musiikki täysille, jos ei kestä.”

Urpo menee totaalisen hämilleen ja hiljaiseksi, sitten se sonkottaa coolisti tankeroenglannilla:
”What a fucking magnificent idea!”
ja työntää mielenosoituksellisesti kuulokkeet korviinsa.
 

Naiset nauravat hermostuneesti, sitten vapautuneemmin. Joku parrakas mies kauempaa katsoo minua silmiin ja taputtaa. Joku muukin taputtaa vähän. Minä vaivun häpeästä penkkiin kiinni. Odotan vieläkin nyrkkiä jonkun silmään. Tässä vaiheessa lähinnä omaani, olen nolannut miehen täydellisesti. Katselen piinallisen kymmenen minuuttia ikkunasta ulos, kattoon, jalkoihini, rikkinäisiä sormikkaitani jne.

Taannehtiva abortti pitäisi sallia.
 

-------------------------------------------------------------------------------------

Töissä tuli puheeksi Sofi Oksasen kirja Puhdistus. Luin sen juuri viime viikolla, tai tällä, en muista. Mainitsin ettei se minusta ollut kaiken huomion ja hypetyksen arvoinen. Sanoin sen olevan mielestäni aivan tavallinen kirja. Eipäs, sanoin ettei se mielestäni ollut hyvä. (Olisihan tuon voinut paremminkin muotoilla, mutta oli kiire.)

Pomo sanoi: ”Sitten et vaan ymmärtänyt sitä.”

Ehh, okei.

Sanokaa minun sanoneen:

TAANNEHTIVA ABORTTI PITÄISI SALLIA.

Joku päivä sivelen sen mehupurkin suun paskalla. Eipä sillä, ei meillä töissä ehdi vessassa käydä. Toisaalta kun ei monesti kerkeä syömään eikä juomaankaan, niin samapa tuo.

Historiallisena kuvauksenahan se saattaa olla lukemisen arvoinen. Enkä myöskään sanoisi kirjan olevan huono. Ehei. Se on vaan tylsä. Se on tylsästi kirjoitettu. Aikakausilla kikkailu ei riitä. Se nyt ei vaan riitä. Paikkojen ja ajan kuvaus on sen verran mielenkiintoista, että kirjan lukee loppuun. Mutta hyvä se ei silti ole. Olen lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä parempia kirjoja, eivätkä kaikki ole olleet pornonovelleja.
 

En käsitä hälinää kirjan ympärillä. Siitä on tullut muoti-ilmiö. On turvallista sanoa, että piti Puhdistuksesta. Silloin kuulut automaattisesti tiedostavan älymystön joukkoon. Suomalaisten pitää rakastaa kirjaa, koska se valottaa Viron lähihistoriaa ikävältä kannalta. Suomalaiset ovat pro ihmisoikeudet -kansaa ja Puhdistuksen lukemisen jälkeen pitää puistella tuimasti päätään ja voivotella. Kyllä se kirja oli hyvä, kyllä on ollut kamalaa.
 

No onhan se ollut, en epäile hetkeäkään. Ja olen myös ihmisoikeuksien puolella. Mutten tuon kirjan.
 

Tralalaa. Sofi Oksanen sai Finlandia-palkinnon koska ihmiset olivat niin järkyttyneitä, että sen näköinen nuori nainen pystyy tuottamaan niin tavanomaista suomalaista kaunokirjallisuutta. Ja on muodikasta tykätä Puhdistuksesta, koska Sofi Oksanen on niin törkeän näköinen. Samalla tulee tuulettaneeksi muille ajatusmaailmaansa – olen avarakatseinen ja hyväksyvä. Olen intellektuelli zen-mestari.
 

Toinen asia minkä voisi sanoa jotain kirjaa dissaavalle on ”kirjoita itse parempi”.
 

No enkä kirjoita kun en ole kirjailija.
 

Mutta olen lukija.
 

Suomi on niin pieni maa, ettei tähän viisimiljoonaiseen kansaan ole juuri sattunut suuria kynäilijöitä.
Mikä ihme se on?

En minä mikään maanpetturi ole, vaikken suomalaisesta kirjallisuudesta pidäkään.
 

Yksi asia minkä suomalaiset osaavat oikein hyvin on oluenpaneminen. Tänäkin iltana keskari maistuu. Vielä kun osaisimme olla turhaan rajoittamatta mietojen nautintoaineiden nauttimista turhanpäiväisin lakipykälin, niin mikäs olisi olla suomalainen.
 

Ja onko Kimi Räikkösen paskataudista pakko uutisoida Iltalehden etusivulla ja vielä tuollaisella kuvalla! Aivan kuin se olisi yllätetty pöntöltä. Kyllä on taas välähtänyt. Kuvaa klikkaamalla "uutiseen".
 

Eipä mulla muuta. Pistetään tästä loppukevennykseksi linkki hyvään SUOMALAISEEN reggaemeininkiin. Tykkään. Eikä se edes johdu siitä, että olen samoilta kyläpahasilta kotoisin kuin laulaja ja samaa ikäluokkaa.

Vuosi lähenee loppuaan. Eipä tuo nyt mikään huippuvuosi ollut, muttei järin huonokaan. Ehkä mitäänsanomaton. Pää toimi tahmeasti ja ahdisti, suurin osa asioista tuntui merkityksettömältä. Lopetin mielialalääkityksen omin päin, mitään ei tapahtunut suuntaan tai toiseen. Niillä nappuloilla ei tainnut olla edes plasebovaikutusta minuun.
 

Toivoin kyllä että hitauteni olisi (nopeutunut?) lievittynyt lääkkeiden lopettamisen jälkeen, mutta ei. Pari kalahdusta päähän ja muutaman vuoden takainen epilepsiadiagnoosi ovat pitäneet huolen taantumisestani. Sanat eivät tule (edes äidinkielen) suusta ulos siihen tahtiin, että pystyisin välttämättä pitämään yllä keskustelua, etenkään jos ympärillä on jotain häiriötekijöitä keskittymiselle (kuten melskaavia pieniä lapsia). En pysty edes ajattelemaan ilman tahmeaa kalvoa joka tekee siitä vaikeaa. Blogiin kirjoittaminen on vaikeaa. Kaikki paitsi hiljaa oleminen on vaikeaa.
 

Muistan kyllä kaikenmaailman turhanpäiväisiä asioita ulkoa. Onneksi jotain hyödyllistäkin.
 

Haluaisin niin hirmuisesti opiskella, täysipäiväisesti. Vaan ei ole rahaa. Enkä edes tiedä mitä haluaisin opiskella. Haluaisin vaihtaa työpaikkaa ja työtehtävää. Vaan se ei ole mahdollista, paitsi työpaikan osalta. Mutta pelkään vaihtavani huonompaan. Haluaisin asua jonkin aikaa ulkomailla. Nojoo, tänään taas lottoarvonta!
 

Haluaisin oppia uutta kieltä, opiskelenkin parhaillaan, mutta VOI PYHÄ JYSÄYS kuinka se on vaikeaa! Haluaisin oppia myös puhumaan sujuvammin englantia, mutta taitaa olla aika toivotonta kun suomikaan ei tahdo taipua. Joudun miettimään liian kauan mitä sanon, sitten hetki on jo ohi. Haluaisin ruveta uudelleen piirtämään ja maalailemaan, mutten koskaan jaksa aloittaa ja pääni on aiheita miettiessä aivan tyhjä.
 

Olen loppusyksyn jaksanut käydä aika säännöllisesti punttiksella. Käsistä sen huomaakin. Salilla käyminen tuntuu toisinaan hyvältä, toisinaan pakkopullalta. Eikä suinkaan aina sen jälkeen ole hyvä olo. Olisihan se hauskaa jos saisin endorfiinihumalan, mutta ei. En ole saanut avantouinnistakaan. Lihakset tuo itsevarmuutta, haluankin niitä enemmän. Näkisin mielelläni itseni lihaksikkaana naisena. Olen jotain siltä väliltä. Mutta suuntaus on hyvä. Nopeammin! Korkeammalle! Paremmin! Enemmän!
 

Mieleen tästä vuodesta jäi kevään angsti töissä, hauska mutta kipeänä vietetty matka Amsterdamiin (taas!) ja erittäin sateinen paskamatka Itävaltaan. No olihan ne Alpit sydäntätykyttävän hieno kokemus sateessakin ja paistoi siellä kahtena päivänä aurinko! Mitä mä valitan. Tässä bussin ikkunasta napattu kuva parin kilometrin korkeudella laiduntavista lehmistä.

Otinpa juuri kaurakeksit pois uunista. Tässä on helppo ja nopea ohje, kohtuullisen makoisakin. Sokeria saa laittaa pikkuisen enemmän. Olen tehnyt noita nyt pari kertaa ja lisännyt rusinoita taikinaan. Ihan silmämääräisesti sopivan verran. Lisätähän voisi vaikka suklaapaloja tai rikottuja pähkinöitä. Tahi sitten valmiit keksit voisi raidoittaa suklaalla.

Oikein hyvää uutta vuotta sille joka
a.) jaksoi lukea tänne asti
b.) hyppäsi tänne!

Tokihan tässä pitäisi petiin joutua ja sillälailla. Aikainen herätys töihin ja sillälailla. Mutta pistipä silmään (auuuu!) tällainen sorja varsi.



Kuva on nettipuoti Asoksen valikoimista.

Ehkä mun silmissä vaan heittää ja tuossa on oikeasti täysin normaalin näköinen ihminen kuvassa. Toinen vaihtoehto on, että peilistä päivittäin näkemäni ihmisentynkä on viekkaassa mielessäni vaihtunut normiksi.

Eikä mulle mitään kuulu, lomat on pidetty, sateisessa maassa reippailtu Suomen helteitä paossa (olisi sielläkin saanut paistaa) ja töihin on palattu. Kestovitutus on töiden myötä alkanut.

Minä en Jumalauta pääse yli tuosta Priden kaasuiskusta. Oltiin paikanpäällä, mutta käppäiltiin vasta laimentuneeseen, kaasuiseen ilmaan, eikä siitä siinä vaiheessa aiheutunut enää kuin pientä silmien kipristelyä ja joku tuulahdus otti henkeen. Nähtiin kyllä se pilvi (ja se oli monin kerroin isompi kuin uutiskuvissa), mutta jotenkin ajatteli kauempaa vaan, että se on jotain savukoneen savua (ehh?...).

Lähemmäs päästyä ja näkyvän savun hälvettyä paikalta paljastui kuitenkin mm. todella punanaamaisia lapsia ja pari äitiä jotka kaatoivat vesipulloista vettä päällensä. lapset vaikuttivat kummallisen hiljaisilta, vaikka naaman tilasta päätellen kipuja oli aivan varmasti. Kyllä kylmäsi. Ei Saatanan saatana.

En tule ikinä käsittämään, miten joku voi vihata jotain seksuaalivähemmistöjä niin paljon, että posauttaa kyynelkaasua kulkueeseen. Ja ovathan ne nähneet ne kaikki lapset, joita oli kulkueessa, kulkuetta seuraamassa ja muuten vaan kaupoilla Aleksilla.

Mikä saa ihmisen ajattelemaan olevansa niin paljon parempi ja oikeampi ja vieläpä omaavansa oikeuden paimentaa sillä tavoin muita. Tai miten on mahdollista, että osa ihmisistä on niin tyhmiä.

Pride-kulkueita tarvittaisiin kai joka viikko ja muutenkin tarvetta näyttäisi olevan sellaiselle In your face -tyyliselle siedättämiselle.

Jätkät saa ilmeisesti sakkoja. Minusta ne saisi laittaa hetkeksi lusimaan ja sen jälkeen johonkin yleishyödylliseen pakkotyöhön. Intensiivinen terapiajaksokaan ei olisi pahitteeksi.

Ugh.

Minulla on kuulemma huvittavan paljon kenkiä.

Sinänsä totta, koska käytän niistä n. kolmea paria ja osa joutaisi todellakin kaatikselle tai kierrätykseen. Todellisuudessa olen lähes kengätön nainen.

Kenkien ostaminen on vaikeaa. Kengät ovat kalliita. Kengillä on vaikea kävellä. Kengät joilla voi kävellä ovat rumia. Olen laiska kierrättäjä, lojutan kaikkea kaapeissani pitkään, paitsi biojätettä. Pullot, purkit, vanhat kenkärajat. You name it, I`v got it. Mutta onhan täällä kaappitilaa ja jos se loppuu kesken, niin varastoa sitten.

Tosin ne kengät ovat kyllä sulloutuneina pääosin pieneen tuulikaappiin, että sikäli ymmärrän kyllä närkästyksen. En ole saanut samaisesta tuulikaapista toppavaatteitakaan vielä kesäsäilöön.

Noh, tehdäänpä nyt sitten muotiblogaajien tapaan kenkäblogaus! Otin kuviakin, saatana.

Juon Fisua mustikoilla, ei tätä selvinpäin kestä. Note to self: Fisu mustikoilla ei sitten ole mikään makuelämys.

 

Noniin, kuviin.

Ensimmäisessä setissä kenkiä joita pidän. Länsimaiseen lukutyyliin ylhäältä vasemmalta oikealle jne.

1. Salomon vaelluskengät – mun talvikengät, helvetin liukkaat pakkasella, muuten hyvät.
2. lenkkarit, oisko Reebokit.- näillä (ja 4. kengillä) olen kävellyt satoja ja taas satoja kilometrejä, taannoin aktiivisessa vaiheessani. Töihin kävellen, harrastuksiin kävellen, psykoterapiaan kävellen, mummolaan kävellen. Joka päivä kävellen joka hemmetin paikkaan.

3. Salomonin vaelluskengät myöskin, lasten kokoa, varrettomat, sain Partioaitasta halavalla. Näillä käveltiin viimeksi eilen metsässä pari tuntia.
4. kts. 2.
5. Lenkkarit nämäkin, paksut ja painavat, äiti toi kirpparilta talvikengiksi. Sanoi muistaakseni maksaneensa 2 euroa, käyttämättöminä.
6. Korkkaamattomat lenkkarit, Hobby Hallin myymälästä melekeen ilmaaseks, ostettava oli varastoon.

Tässä kesäisempiä ronttoja.
1. Bagheera – kivat sandaalit, oisko Prismasta, harmi ettei niillä voi kävellä, hiertävät jalkapohjaa. Vain lyhyille matkoille.
2. Sandaalit, rumat – Hyvät jalassa, näillä heilun etelän mailla ja käytän myös merisiili tms. rannoilla uimatossuina.
3. Luhdan sandaalit – aivan vitun rumat ja kulahtaneet mukavuuskengät, lähes ilmatteeks Luhdan tehtaanmyynnistä.
4. Merrelin sandaalit - halvalla nämäkin Hobby Hallin myymälästä, eivät hyvät jalassa, vaikka Merreleistä luulisi toisin.
5. Ois hopeiset sandaalit – naisella täytyy olla hopeiset sandaalit, ainakin jos saa halvalla kuin maggaran, niinku nää sai.
6. Blendin tosi nätit sandaalit, mitkä lie lipposet. - Oli pakko ostaa kun työkaverikin osti, en saanut edes halvalla, eikä voi kävellä kun pelkää niiden menevän rikki. Tou.
7. Uusimmat kenkäni Citymarketista! Oli ostettava tänään että kesäkynsilakka näkyy :)

"Kävely"kenkiä.

1. Takana mustat saappaat. Eivät enää mahdu pohkeista. Viimeks kun nää oli mulla jalassa, mua sanottiin junassa rotevaksi anneliksi.
2. Vihreät Robin Hood -saappaat. Vittumaisen rumat ja vittumaiset muutenkin, roskiskamaa. Miksi ihmeessä mulla on tällaset?
3. Luhdan ballerinat. Arvaa mistä, joo, Luhdan tehtaanmyynnistä... paraskin ballerina, kertaakaan ollu jalassa, eikä kertakaan tule olemaan. Hävettää.
4. Mustat vekkikengät, nämä on ainakin 10 vuotta vanhat, todennäköisesti enemmänkin. Olen pitänyt ja tulen vielä pitämäänkin, kävellä näilläkään ei juuri voi, mut siistit ja olen näillä reilusti pidempi kuin normaalisti.
5. Konjakinväriset keinonahkaronttoset. - Halvalla sai jonkun K-kengän loppuunmyynnistä, pari kertaa olen kävellyt, kopsuvat pahasti, pitäisi pohjauttaa jollain ääntä tuottamattomalla materiaalilla.
6. Kengät Veljekset Keskiseltä! 2 euroa! Näillä voi kävellä, rumat kuin … en edes keksi mikä. Kävelty on.
7. Mun uudet bootsit – odottavat pohjausta (kopsuvat), kelejä ja uusia housuja.
8. Vababondin halvimmat tennarit – sairaan hyvät jalassa.

1. Salikengät, sain edullisesti jostain, tyyliin 70 % alennuksella. On hyvät ja nätit.
2. Kumisaappaat – oli kalliit mutta on hyvät :)
3. Mustia korkkareita neljät. Millään ei toki voi kävellä, mutta nuo vasemman reunan MaijaPoppas-kengät eivät edes mahdu jalkaan. Odottavat kaapissa pölyyntyen juhlia. Sitten kiroan että mitkä laitan jalkaan, ku kaikki on yhtä paskat ja kumppareillakaan ei voi mennä.

Kuvista jäivät yhdet Vagabondin punaiset kangaskengät, kesäversiot, en tiedä niiden tämänhetkistä sijaintia, täytyy etsiä. Ainii, ja pihalla olevat "MEGA-rantasandaalit" joita olen pitänyt kun kukaan ei näe takapihallani, sekä joskus avantouintipaikalla.

Enkä muista edes Flickr -tunnuksiani, joten kuvat muualle sitten. Olipa paska homma. Ei ihme että muotiblogaajat saavat lahjuksia ja jossain päin maailmaa rahaakin!

Sairastuin korvatulehdukseen. Hah, yli kolmekymppisenä. Ei ole vielä liian myöhäistä ei! Kuurit on syöty ja korva on edelleen lukossa. Kammottelen itseäni lukemalla netistä kaikenmaailman juttuja korvanpuhkaisusta. Just niinku pitääkin tietysti tehdä, että osaa sitten varustautua oikealla määrällä näpäkkää paniikkia. Saa nähä, ellei kuulo rupia palautumaan, niin kai tästä matka korvalääkärille sit vie.

Mitä seuraavaksi, vauvarokko?

Niii, ja tarkottaakohan se sitä, et jos sairastuu tällaseen lapsille tyypilliseen tautiin, ni saa käyttäytyäkin sit ku lapsi? Itken siellä korvalääkärissä sitten ja imen peukaloani. Heittäydyn lattialle selälleen ja huudan, etten haluu, eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii. Ja sit niiden pitää nukuttaa mut ku oon muuten ihan hallitsematon.

Noo, seuraillaan nyt tilaa, vaikka seuraavat pari vuotta ja harkitaan sitten uudelleen (jos viittomia tarvii ruveta opettelemaan).